Skip to main navigation

Climate Change and Sustainability Services - Ernst & Young - Suomi

Yritys- ja ympäristövastuupalvelut

Yhteiskuntavastuun merkitys yrityksille, yhteiskunnalle ja hallituksille kasvaa jatkuvasti. Muuttuvat vaatimukset tuovat uusia haasteita yritysten toimintaan ja raportointiin, mutta toisaalta luovat organisaatioille mahdollisuuksia vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan ja sidosryhmien toimintaan ja avoimuuteen.

Tehokas raportointi tarkoittaa paljon muutakin kuin oikeiden tilinpäätöslukujen julkaisemista. Perinteisesti huomiota on kiinnitetty vain ja ainoastaan taloudellisiin lukuihin. Trendinä kuitenkin on, että yrityksiä arvioidaan entistä enemmän myös ei-rahamääräisen informaation perustella.

Paineet ei-rahamääräiseen raportointiin tulevat sekä lakisääteisesti että markkinoiden suunnalta. Ei-rahamääräisen informaation raportointi sidosryhmille mahdollistaa yhtiön pitkän tähtäimen taloudellisen menestyksen arvioinnin entistä tehokkaammin. Esimerkiksi yhteiskuntavastuuraportointi antaa taloudellisten tunnuslukujen lisäksi numeerista sekä laadullista tietoa yhtiön ympäristö-, sosiaalisesta ja eettisestä vastuusta.

Ernst & Youngin yhteiskuntavastuun palvelut auttavat asiakasyhtiöiden hallituksia ymmärtämään paremmin yhtiön kannalta tärkeimpien ei-rahamääräisten tekijöiden vaikutuksen liiketoiminnalliseen suorituskykyyn. Näiden ns. kriittisten menestystekijöiden osalta varmennamme tiedon tuottamisen ketjut sekä tiedon riittävyyden ja tarkkuuden ottaen huomioon ei-rahamääräisen tiedon julkistamisvaatimukset. Tilintarkastusyhteisönä ja taloushallinnon konsulttina ymmärrämme, kuinka toimintamme vaikuttaa paitsi palvelemiimme yhtiöihin myös ympärillämme eläviin ihmisiin ja yhteisöihin, ja haluamme auttaa muitakin saavuttamaan tavoitteensa.


Ota yhteyttä:
Petra Hietanen-Kunwald
Puh. 0207 280 190

 

Green grass is seen at the foreground while a gardener is seen working in the background

Yhteystietomme

Need help going green?

How are you handling the increased pressures - and opportunities - of climate change? We can help. Visit our Global Climate Change and Sustainability Services site to see how.

Ernst & Young Online

Lue lisää
Lue lisää

Return to Login

Back to top